Uutiset

2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 |2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006 | ETSI

Uutisosion alle kerätään kootusti kaikki Etelän Pesiksen alueella tapahtuvat tapahtumat, koulutukset sekä tiedotettavat asiat. Etelän Pesiksen jäsenseurojen rekisteröityjen käyttäjien on mahdollista lisäksi aktivoida erillinen newsletter toiminto jäsensivuilta, jonka avulla käyttäjä saa sähköpostiinsa tiedon uuden uutisen ilmestyessä.

Lukkarikoulutusta

Sami Ritola
15.12.2009

Etelän Pesis järjestää lukkarikoulutusta Hyvinkäällä alueensa junioripelaajille. Koulutusta järjestetään nuoremmille lukkareille (F- ja E- ikäiset) lauantaina 9.1.2010 ja D- ikäisille perjantaina 8.1.2010.

C- ikäisten lukkarikoulutus järjestetään sunnuntaina 10.1. Kaikkien tilaisuuksien pääkouluttajana toimii tuore Hyvinkään Tahkon superpesisjoukkueen pelinjohtaja Jari Levänen, joka on toiminut itse mm. mestaruussarjatason lukkarina sekä useiden lukkareiden kouluttajana.

Ilmoittautuminen tapahtuu Etelän Pesiksen jäsensivustojen kautta tai sähköpostitse osoitteeseen sami.ritola(ät)etelanpesis.fi. Muistathan sähköposti ilmoittautumisen yhteydessä yhteystietojen lisäksi kertoa myös osallistujan syntymävuoden.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan 3.1.2010 asti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.




Etelä-Suomen alueleiri 28.-30.5.2010

Sami Ritola
12.12.2009

Etelä-Suomen alueleiri järjestetään Vihdissä 28.-30.5.2010. Mukana on kolme ikäluokkaa D:stä F- ikäisiin, joten paikalle odotetaan jopa 50 joukkueellista junioripesäpalloilijoita. Kutsu toukokuun lopun leirille on voimassa kaikille seuroille ympäri Suomen, joten kovatasoisia pelejä on luvassa.

Alueleirin paikallisista järjestelyistä vastaa Vihdin Pallo. Otteluita tullaan pelaamaan hyvissä puitteissa ja lyhyillä välimatkoilla mm. kolmen hiekkatekonurmen voimilla.

Lue lisää jatkossa leirisivustoilta.




Etelän Pesiksen syyskokous

Sami Ritola
25.11.2009

Tiistaina 24.11 Hyvinkään Rantasipin tiloissa järjestetty Etelän Pesiksen syyskokous vahvisti yhdistyksen toimintasuunnitelman ja talousarvion kaudelle 2010.

Johtokuntaan uudelle 2- vuotiskaudelle valittiin jatkamaan Hannu Vaininen Puna-Mustista, Esa Lehtiranta Vihdin Pallosta ja Joel Lingman Espoon Pesiksestä.




Kauden palkitut 2009

Sami Ritola
25.11.2009

Etelän Pesiksen syyskokouksen yhteydessä Hyvinkäällä palkittiin kauden 2009 Etelä-Suomen ansioituneita. Aikaisempien vuosien tapaan palkintopöytä oli korea ja kaikkiin kategorioihin oli monta potentiaalista ehdokasta.

Vuoden tuomari: 		Tuomas Lahti, Helsinki
Vuoden nuorisotuomari: 		Janita Allekotte, Espoo
Vuoden poikapelaaja: 		Topi Koistinen, Hyvinkään Tahko
Vuoden tyttöpelaaja: 		Virpi Hukka, Vihdin Pallo
Vuoden miespelaaja: 		Juha Korhonen, Hyvinkään Tahko
Vuoden naispelaaja: 		Johanna Tallgren, Vihdin Pallo
Vuoden junioriseura: 		Keravan Pesis-Juniorit
Vuoden seura: 		        Hyvinkään Tahko
Kauden pesisteko: 		Suurleiri 2009
Vuoden pelinjohtaja: 		Timo Laine, Lahden Mailaveikot
Vuoden seura-aktiivi: 		Tytti Salminen, Roihu
Vuoden juniorijoukkue: 		Hyvinkään Tahko C- pojat
Vuoden valmentaja: 		Antti Yli-Saunamäki, Hyvinkään Tahko
Vuoden pesistempaus:            Maila Lingman-Nukala (Pesiskoulut)
Vuoden tonni:                   Simo Eerikäinen



Pesäpalloväriä nuoriskomiteaan

Sami Ritola
23.11.2009

Helsinkiläinen Hanna Vaininen on valittu liikunnan ja urheilun nuorisokomiteaan. SLU:n, Nuoren Suomen ja Olympiakomitean yhteinen 18–29 -vuotiaiden nuorten vaikuttajaryhmä saa siis mukaansa pesäpalloväriä.

Lue lisää asiasta pesäpalloliiton sivuilta.




Pesis- ja lukkaricampit

Sami Ritola
9.11.2009

Wilson Pesiscampit Pajulahdessa lähestyvät taas. Campit toteutuetaan yhteistyössä Etelän Pesiksen, Pesäpalloliiton ja Amer Sports Suomi Oy:n kanssa. Leirille ovat tervetulleita kaikki E- ja D- ikäiset tytöt ja pojat.

Nuorten pesäpallovalmentajille on varattu lisäksi leirin yhteyteen 20 henkilön kiintiö. Toivommekin siis valmentajien lähtevän ínnolla mukaan etsimään uusia ideoita ja ajatuksia valmennukseen!

Ilmoittauduthan nopeasti mukaan sillä Pesiscampille mahtuu 50 ja Lukkaricampille 30 nuorta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä!

Kummankin leiripaketin hinta on 115 euroa ja lisätietoa koulutuksesta ja mukaan voit ilmoittautua tästä linkistä tai seuraamalla materiaalin ohjeita.




Etelän Pesiksen syyskokous

Sami Ritola
5.11.2009

Etelän Pesiksen syyskokous järjestetään Hyvinkään Rantasipin tiloissa osoitteessa Härkävehmaankatu 4 tiistaina 24.11. klo 18:00 alkaen. Tilaisuutta edeltää alueen parhaiden palkitsemistilaisuus sekä kahvitarjoilu.

Kokousmateriaali toimitetaan jäsenseuroille lähipäivinä.

Tervetuloa!




Aluevalmentajakoulutus

Sami Ritola
15.10.2009

Etelän Pesis järjestää aluevalmentajakoulutuksen I- osion Vihdissä 13.12. Koulutus käsittää kokonaisuudessaan kolme osiota, joista toinen osio järjestetään helmikuussa ja viimeinen huhtikuussa. Koulutus on lähtökohtaisesti suunnattu E- ja D- ikäisten valmentajille ja pelinjohtajille.

Ensimmäisen moduuli, joka keskittyy syksyn ja alkutalven harjoituskauden tiimoille, sisältää muun muassa seuraavia teemoja:

- Edellisen kauden analysointi, ja kehitys- ja painopistealueiden määrittely
- Syyskauden suunnittelu ja toteutus
- Yksilötaitojen kehittäminen ja herkkyyskauden tuomat mahdollisuudet
- Valmennus- ja valmentajan etiikka sekä suhtautuminen erilaisuuteen

Lisäksi I- osiossa käydään demoina seuraavia teemoja:

Liiketaitoharjoittelun perusteet
Perustekniikat
- Eteneminen ja juoksutekniikka
- Heittäminen/kiinniotto
- Peruslyönti

Yksittäisen koulutusmoduulin hinta on 50 euroa. Kaikkien kolmen moduulin hinta on 120 euroa. Hinnat sisältävät ruokailun ja materiaalit.

Sitovat ilmoittautumiset koulutukseen 1.12.2009 mennessä joko Etelän Pesiksen jäsensivujen kautta tai vaihtoehtoisesti sähköpostilla sami.ritola(ät)etelanpesis.fi tai puhelimitse 040-5606078.

Osallistujapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja paikkoja on rajoitetusti.




PML- koulutus

Sami Ritola
15.10.2009

Etelän Pesis järjestää PML- koulutuksen Nurmijärven Yhteiskoulun tiloissa Nurmijärvellä sunnuntaina 15.11 klo 09- alkaen. Tilaisuuden pääkouluttajana toimii Marita Huikari ja koulutus on suunnattu valmentajaksi aikoville ja pelaajien vanhemmille.

Koulutus sisältää luentoja lapsen kehitysvaiheet huomioivasta liikunnasta, käytännön harjoituksia lapsen monipuolisesta liikunnasta ja on pohjana myöhemmin opetettaville lajitaidoille. Varsinaista lajitaitojen opettamista kurssi ei siis sisällä.

Tarkempi aikataulu lähetetään myöhemmin ilmoittautuneille. Koulutuksen hinta on 70 euroa.

Sitovat ilmoittautumiset koulutukseen 1.11.2009 mennessä joko Etelän Pesiksen jäsensivujen kautta tai vaihtoehtoisesti sähköpostilla sami.ritola(ät)etelanpesis.fi tai puh. 040-5606078.

Osallistujapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.




Pesiskoulurehtori koulutus

Sami Ritola
7.10.2009

Viime vuonna erinomaisin tuloksin käynnistyneen pesiskoulurehtorikoulutuksen haku-aika on käynnistynyt ja uusia rehtorin alkuja aletaan kouluttaa maaliskussa 2010. Koulutukseen tullaan valitsemaan 30 henkilöä.

Toimintaohjeet löydät tästä linkistä sekä lisätietoa tästä linkistä.




C- ikäisten Itä-Länsi ottelut

Sami Ritola
2.10.2009

Etelän Pesiksen C- tyttöjen ja -poikien Itä-Länsi -ottelut pelattiin Vihdissä Hiidenkirnussa 6. syyskuuta sunnuntaina. Voitot menivät tasan Idän ja Lännen välillä ja lisää ottelusta voit lukea tästä linkistä.




JPVT- koulutus Vihdissä 9.-11.10.2009

Sami Ritola
30.9.2009

Etelän Pesis järjestää Junioripesis valmentaja koulutuksen Vihdissä (Nummela) 9.– 11.10.2009. Koulutus käsittää JPVT- koulutuksen molemmat jaksot (JPVT I ja JPVT II) ja sen pääkouluttajana tulee toimimaan Ilkka Surakka.

Koulutus alkaa perjantaina 9.10 klo 18 ja päättyy noin klo 21. Lauantaina ja sunnuntaina päivät alkavat aamusta klo 09 ja kestävät noin klo 17 asti. Koulutuksen hinta on 125 euroa. Ennakkotiedot ohjelmineen tullaan toimittamaan suoraan osallistujille sähköpostitse.

Koulutukseen ilmoittautuminen maanantaihin 5.10.2009 mennessä joko Etelän Pesiksen jäsensivujen kautta tai suoraan sähköpostilla sami.ritola(ät)etelanpesis.fi. Ilmoitathan ilmoittautumisen yhteydessä täydelliset yhteystietosi sisältän osoite, puhelin ja sähköpostitiedot sekä seurasi.

Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.




Vihdin Pallo etsii markkinointiassistenttia

Sami Ritola
23.9.2009

Vihdin Pallo ry etsii sanavalmista ihmistä toimimaan pesäpalloseuran ja sen joukkueiden mainonnan suunnittelun ja myynnin tehtävissä. Tehtävästi koostuu puhelimitse/ yrityskäynneillä suoritettavasta yhteistyökumppanuuksien solmimisesta ja mainospaikkojen myynnistä yrityksille.

Työ on osa-aikaista, ja palkkaus koostuu myyntiprovisiosta, johon voit merkittävästi vaikuttaa omalla työpanoksellasi.

Lue lisää Vihdin Pallon sivuilta tästä linkistä.




Maakuntasarjat päätökseen

Sami Ritola
19.9.2009

Miesten ja naisten maakuntasarjojen etelä-lohkot on saatu päätökseen ja nousijajoukkueet ovat selvinneet. Naisten puolella ykköspesikseen tulevaksi kaudeksi nousi etelä-lohkon runkosarjaa hallinnut Puna-Mustat, joka nousukarsintojen kaksiosaisessa ottelussa nujersi Tamperelaisen Manse PP:n voitoin 2-0 ja raivasi näin ollen tiensä naisten toiseksi ylimmälle sarjatasolle.

Miesten puolella oli astetta tiukempaa Hyvinkään Tahkon ja Puna-Mustien II- joukkueen päätyessä tasapisteisiin jatkosarjan jälkeen. Tänään Järvenpäässä pelatussa uusintaottelussa Tahko voitti Helsinkiläiset jaksoin 1-0 ja nousi näin ollen tulevaksi kaudeksi Suomensarjaan.

Katso maakuntasarjojen ottelutulokset ja lopulliset sarjataulukot tästä linkistä.




Pesisripari

Sami Ritola
17.9.2009

Puna-Mustat järjestää yhdessä Pajulahden Urheiluopiston sekä Nastolan seurakunnan kanssa Pesisriparin. Riparille toivotetaan tervetulleiksi myös muut alueen seurojen tyttö- ja poika juniorit. Toimitathan nopeasti, sillä paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lue lisää mm. aikataulusta ja hinnasta tästä linkistä.




D- ikäisten itä-länsi ottelut lännen juhlaa

Sami Ritola
9.9.2009

D- ikäisten Etelän Pesiksen Itä-Lännet pelattiin menneenä viikonloppuna Järvenpäässä ennakkoasetelmista poiketen aurinkoisessa syyssäässä. Pelit olivat sekä tyttöjen että poikien otteluissa Lännen näytöstä. Varsinaisten pelien osalta Länsi vei tyttöjen ja poikien ottelut jaksovoitoin 0-2. Idän joukkueet saivat balsamia haavoilleen vieden otteluiden loppuun pelatut kotiutuskilpailut.

Itä-Länsi järjestelyistä vastasi erinomaisesti Kinnarin Pesis 2006. Lue lisää otteluista ja tilastoista tästä linkistä.




C- tyttöjen aluejoukkue mestaruuteen

Sami Ritola
6.9.2009

Etelän Pesiksen alueen C- tyttöjen aluejoukkue vieraili voittokkaasti Laitilassa pelatussa C- ikäisten aluejoukkue turnauksessa lauantaina 5.9. Turnaukseen osallistui Etelä-Suomen joukkueen lisäksi Satakunnan, Hämeen ja Varsinais-Suomen vastaavat tyttöjuniori yhdistelmät.

Turnauksen ensimmäisessä ottelussa Etelä-Suomen yhdistelmä kohtasi vahvaksi tiedetyn Satakunnan yhdistelmän. Ensimmäisen jakson Etelä-Suomen lyöntipeli oli mallillaan ja jakson lukemat olivat selkeät. Toiselle jaksolle Satakunta tuli myrskyn lailla ja latoi taululle juoksuja juoksujen perään. Viimeisessä vuorossa Etelä-Suomi onnistui kuitenkin vastaamaan ja onnistui tasoittamaan jakson. Näin ollen Etelä-Suomi eteni finaaliin jaksoin 1-0.

Loppuottelussa Etelä-Suomea vastaan asettui Varsinais-Suomen joukkue, joka oli voittanut Hämeen yhdistelmän omassa välierässään. Etelän Pesiksen joukkue voitti ottelun 1-0 (12-4, 2-2) ja voitti näin ollen ensimmäistä kertaa aluemestaruuden.




C- ikäisten itä-länsi

Sami Ritola
4.9.2009

Vihdin Pallon kotiareena hiidenkirnu toimii C- ikäisten tyttö- ja poikapelaajien itä-lännen näyttämönä sunnuntaina 6.9 klo 10:00 alkaen. Otteluiden ympärille on nidottu paljon muutakin oheistapahtumaa, joten kannattaa tulla paikalle koko päiväksi!

Lue lisää tapahtumasta Vihdin Pallo kotisivuilta.




Lahden kuntopesissarjat päätökseen

Sami Ritola
2.9.2009

Lahden kuntopesissarjat kokivat arvoisensa päätöksen lauantaina 29.8 pelatussa lopputurnauksessa, jossa ratkaistaan mitallistit niin pelisarjassa kuin kilpasarjassakin. Loppuotteluiden tuomaroinneista vastasi Lahden Mailaveikkojen nuorisotuomarit ja otteluiden jälkeen ilta jatkui palkintojen jakojen merkeissä..

Pelisarjan pronssiottelussa SeniorTeam voitti Iitin 10-20 ja loppuottelussa voiton vei Metsäpesis juoksuin 11-3, Destian sijoittuessa hopealle.

Kilpasarjan loppuottelussa kohtasivat runkosarjaa hallinneet Toivola ja Launepallo. Vähäjuoksuisen ottelun kuittasi nimiinsä juoksuin 4-1 Launepallo voittaen näin ollen kilpasarjan, Toivolan sijoittuessa hopealle. Pronssiottelussa vastakkain asettuivat Kärkölä ja BCLaune, jossa tiukkojen vaiheiden jälkeen voittajaksi selviytyi Kärkölä juoksuin 12-10.

Jokaisessa ottelussa valittiin aina tähdellä paras pelaaja ja iltatilaisuudessa jaettiin pokaalit joukkueiden eniten tähtiä saaneille pelaajille. Palkitut tähtipelaajat ovat nähtävissä kuntopesiksen sivuilta.




D- ikäisten itä-länsi ottelut

Sami Ritola
1.9.2009

Etelän Pesiksen alueen D- ikäisten tyttöjen- ja poikien itä-länsi arvo-ottelut järjestetään Järvenpään Kinnarin pesäpallostadionilla tulevana lauantaina 5.9 kello 11:00 alkaen.

Itä haastaa kotikentällään Lännen tyttöjen ja poikien, tällä kertaa yhdistetyissä, peli- ja kilpasarjan otteluissa. Tytöt aloittavat vuotuisen arvo-ottelunsa kello 11.00 ja pojat mittelevät paremmuudestaan kello 15.00 alkaen. Tyttöjen ottelun jälkeen on pelaajille järjestetty taitorata, pituusheittoa ja nopeustesti. Pojille järjestetään vastaava kilpailuosio poikien ottelun jälkeen. Vanhemmille oheistapahtumana kentällä on tiedossa pientä voimainkoitosta Rautakouran järjestämässä voimakisassa.

Lisää tapahtumasta tästä linkistä.




E- ikäisten itä-länsi

Sami Ritola
31.8.2009

Keravan Pesis-Junioreiden isännöimä Etelän Pesiksen E- ikäisten itä-länsi ottelut pelattiin lauanataina 29.8 Keravan koivikon kentällä. Mittaa toisistaan ottivat poikien kilpa- ja pelisarjan sekä tyttöjen kilpasarjan itä-länsi kokoonpanot. Itse otteluissa idän joukkueet olivat niskan päällä vieden kaikkien kolmen itä-lännen voitot nimiinsä.

Lisää otteluista sekä joukkueiden valokuvat löytyvät tästä linkistä.




E- ikäisten itä-länsi 29.8 Keravalla

Sami Ritola
26.8.2009

E- ikäisten itä-länsi ottelut järjestetään Keravan koivikon kentällä lauantaina 29.8. Tapahtuman avaa klo 11:00 alkava E- tyttöjen itä-länsi, jota seuraa klo 13:00 alkava pelisarjan poikien sekä klo 15:00 alkava poikien kilpasarjan itä-länsi ottelu.

Paikan päällä järjestetään lisäksi erilliset taitorastit, joissa voi ottaa mittaa toisita mm. tutkaan heitossa- ja lyönnissä sekä 30m juoksussa. Mikäli nälkä pääsee yllättämään tarjoilee Kepen järjestämä runsas buffa herkkuja laidasta laitaan.

Tervetuloa seuraamaan ikäluokan otteluita Keravalle!




Lahden harrastesarjojen loppuottelut

Sami Ritola
24.8.2009

Lahden harrastesarjojen kauden 2009 loppuottelutapahtuma järjestetään lauantaina 29.8.2009 klo 10:00 alkaen. Pelit pelataan poikkeuksellisesti Kerinkallion hiekkakentällä.

Otteluissa ratkaistaan mitallien kohtalo, joten tervetuloa paikan päälle katsomaan!




Maakuntasarjojen runkosarjat päätökseen

Sami Ritola
17.8.2009

Miesten- ja naisten maakuntasarjan etelä-lohkojen runkosarjat on saatu päätökseen. Naisten puolella piikkipaikalta ylempään jatkosarjaan lähtee Puna-Mustat, Vihdin naisten II- joukkueen varjostaessa kolmen pisteen päässä.

Miesten puolella jatkosarjaan parhaista asemista lähtee niin ikään Puna-Mustien II- joukkue, Hyvinkääläisen Cobra-Teamin väijyessä kolmen pisteen päässä.

Maakuntasarjojen ylemmät- ja alemmat jatkosarjat alkavat tämän viikon kuluessa ja sarjaohjelmat tulevat löytymään Etelän Pesiksen sivuilta kilpailutoiminnan alta. Tulospalvelusta vastaa edelleenkin PPL- tulospalvelu.




Menestystä valtakunnan leireiltä

Sami Ritola
31.7.2009

Heinäkuussa on isketty pesäpalloa valtakunnallisten leirien merkeissä ympäri Suomea ja Etelä-Suomalaiset joukkueet ovat olleet liikkeellä laajalla rintamalla niin määrällisesti kuin laadullisestikkin, sillä menestystäkin on tullut...

Kauden kovimman suorituksen tähän mennessä on esittänyt Hyvinkään Tahkon C- poikien joukkue, joka voitti Seinäjoen nuorisoleirillä kilpasarjan loppuottelussa Pöytyän. Voiton arvoa nostaa se, että Tahko ei hävinnyt leirillä otteluakaan, vaikka paikalla oli koko ikäluokan parhaimmisto.

Muita menestyksekkäitä suorituksia löytyy mm. samaisella leirillä Puna-Mustien joukkueen 7:s sija sekä Roihun 8:s sija tyttöjen kilpasarjassa sekä Kipe06:n kuudes sija poikien pelisarjassa. Harjun Suurleirillä osittaisen kotikenttä edun hyödynsi parhaiten Keravan Pesis-Juniorit sijoittuen mainiosti toiseksi tyttöjen pelisarjassa.

Siilinjärven Tenavaleirillä Kepen pojat taistelivat hienosti poikien kilpasarjassa viidenneksi, samaisen seuran tyttöjoukkueen säestäessä hienosti kahdeksannella sijalla tyttöjen kilpasarjassa. Samaisen leirin poikien pelisarjassa Lahden Mailaveikkojen yhdistelmä pelasi hienosti itsensä kympin sakkiin sijoittuen seitsemänneksi.

Etelä-Suomalaisten joukkueiden kaikki sijoitukset ja edesottamukset löydät valtakunnallisten leirien sivuilta tästä linkistä.




Harjun Suurleiri vauhtiin

Sami Ritola
20.7.2009

Valtakunnallinen D- ikäisten Suurleiri starttasi ensimmäisten otteluiden ja avajaisten voimin Lohjalla sekä Vihdissä. Kaikkiaan 109 joukkueen leiri kestää koko viikon päättyen mitalliotteluihin perjantaina.

Lisää leiristä löydettävissä Suurleirin sivuilta sekä tästä linkistä. Tulospalveluun pääset kätevästä tästä linkistä.




Valtakunnallinen Lady-Pesis turnaus

Sami Ritola
11.7.2009

Leidien perinteinen pesäpallokauden huipentuma on täällä taas suurempana, monipuolisempana ja innokkaimmille kaksipäiväisenä. Räätälöi oma pakettisi ja lähde mukaan iloiseen tunnelmaan Suomen Turkuun 5.-6.9. Viikonlopun tähtihetket voi muodostaa esimerkiksi Pesis-Hunksien alkuverryttelystä, pesispeleistä mukavassa seurassa, kaunistautumishetkestä Ruissalon kylpylässä, iltajuhlasta, orkesteritansseista ja aamujumpasta.

Tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa hyvällä porukalla. Joukkueesi voi valita joko Mimmi-sarjan Lady-Pesiksestä nauttiville tai Super-ladyt –sarjan kovempia pelejä hakeville. Joukkueissa saa pelata korkeintaan neljä maakuntasarjatason lisenssipelaajaa, joista kaksi voi olla samanaikaisesti kentällä.

Lisätietoa ilmoittautumisesta ja turnauksen hinnasta sekä ohjelmasta löydät tästä linkistä. Huomaathan, että vain 25 ensimmäistä ilmoittautunutta joukkuetta mahtuu mukaan!




Ilmaisia lippuja 28.7. Tahko-KPL otteluun

Sami Ritola
25.6.2009

Hyvinkään Tahko ja Etelän Pesis tarjoavat 28.7.2009 Tahko-KPL superpesis otteluun ILMAISEEN sisäänpääsyyn oikeuttavia vapaalippuja kaikille Etelän Pesiksen jäsenseuroille.

Lippujen saamisen ehtona on, että seurasta lähtee otteluun vähintään 20 henkilöä ja ilmoittautumiset tulee suorittaa 19.7.2009 mennessä Aarre Peltoselle, 040-550 6208 tai hattu(ät)pp.inet.fi

Liput tullaan toimittamaan ilmoitettuun seuran osoitteeseen viikolla 30.

Nyt kaikki alueen juniorit ja seuraihmiset joukolla kannustamaan ja katsomaan huippupesäpalloilua!




Hyvinkään Tahko hakee toiminnanjohtajaa

Sami Ritola
25.6.2009

94-vuotias Hyvinkään Tahko hakee kokopäivätoimista toiminnanjohtajaa. Aiempina vuosina Tahko tunnettiin useista lajeista, mutta tänä päivänä toiminta keskittyy lähinnä pesäpalloon. Hakuaika päättyy keskiviikkona 7.7, joten toimithan nopeasti.

Lue lisää toiminnanjohtajan vakanssista sekä hakuohjeista tästä linkistä.




F- junioreiden alueturnaus

Sami Ritola
17.6.2009

D- ikäisten alueleirin yhteydessä lauantai ja sunnuntai päivinä pelattiin myös F- ikäisten alueturnaus Vihdissä, johon osallistui joukkueita Espoosta, Keravalta, Hyvinkäältä, Janakkalasta ja Vihdistä.

Turnauksessa ei pelattu varsinaisista sijoituksista ja joukkueet olivat sekajoukkueita, mutta seuraavassa turnauksen tulokset.

Lauantai:

kepe-vipa 9-8
jana-tahko 3-25
tahko-kepe 12-19
jana-kepe 1-28
vipa-tahko 10-8
vipa-jana 14-3

Sunnuntai:

tahko-vipa 5-15
kepe-espoo 4-10
espoo-tahko 18-23
kepe-vipa 11-20



D- ikäisten alueleiri käynnissä

Sami Ritola
12.6.2009

Etelä-Suomen D- ikäisten alueleiri on käynnistynyt tulevan kauden valtakunnallisen Suurleirin maisemissa Vihdin Nummelassa. Otteluita pelataan viikonlopun aikana noin 60. Otteluista valtaosa pelataan erinomaisissa kenttäolosuhteissa, sillä peräti kolme kenttää neljästä on hiekkatekonurmi pinnoitteisia.

Paikallisista järjestelyistä vastaa Vihdin Pallo. Otteluohjelmaa ja tuloksia voit seurata kätevästi tästä linkistä.

Lauantaina urakkansa aloittavat myös alueen F- ikäiset juniorit sillä lauantain ja sunnuntain aikana pelataan myös ikäluokan alueturnaus.




55. Hyvinkään Itä-Länsi on pesäpallohistoriaa

Sami Ritola
10.6.2009

Valtakunnallisen mallin mukaan eri paikkakunnilla pelataan vuosittain ihka omia pesäpallon Itä-Länsi -otteluita. Hyvinkäällä historia on yksi pisimmistä, jossa valmistaudutaan jo peräti numeroon 55.

Lue lisää tästä linkistä.




Alueleirit 2010

Sami Ritola
9.6.2009

Etelän Pesiksen kevään 2010 alueleirit on avattu haettaviksi kaikille Etelän Pesiksen alueen jäsenseuroille. Leirejä tullaan järjestämään E- ja D- ikäluokissa sekä F- ikäisissä junioreissa E- leirin yhteydessä.

Hakuohjeita ja lisätietoja on saatavissa tästä linkistä. Haku-aika kaikkien leirien osalta päättyy sunnuntaina 28.6.




E- ikäisten alueleiri päätökseen

Sami Ritola
8.6.2009

Espoossa pelattu Etelä-Suomen E- ikäisten alueleiri on saatu päätökseen. Leiri tarjosi tiukkoja tilanteita, onnistumisen elämyksiä ja hyvää tunnelmaa kaiken kaikkiaan 18 E- joukkueelle ympäri Etelä-Suomea.

Poikien sarjan voittajaksi pelasi itsensä Päiväkummun Pesis, Hyvinkään Tahkon sijoittuessa kolmanneksi ja Kinnarin Pesis 2006 joukkueen kolmanneksi. Tyttöjen puolella mestaruuden vei nimiinsä Keravan Pesis-Juniorit ennen Espoon Pesistä ja Roihua.

Kaiken kaikkiaan 19 joukkueen voimin pelatun leirin järjestävänä seurana toimi Espoon Pesis leirijohtaja Paula Kauppisen johdolla. Leirin lopputulokset on löydettävissä tästä linkistä. Samaisesta osoitteesta löydät myös peliaikataulun sekä kenttätiedot.

Viikon päästä D- ikäisten alueleiri käynnistyy Vihdissä ja samaisena viikonloppuna samaisella paikkakunnalla pelataan myös F- ikäisten Etelä-Suomen alueen turnaus.




Miljoonia koppeja

Sami Ritola
31.5.2009

Heitä pallo kaverille tai ota koppi seinään heittämästäsi pallosta. Viiden päivän aikana (11.-15.5.) Suomen alakouluissa nähtiin uskomattomat 68 miljoonaa onnistunutta kiinniottoa, mikä tiesi epävirallisen maailmanennätyksen syntymistä.

Etelä-Suomen koulut olivat myös kiitettävästi edes auttamassa uuden maailmanennätyksen syntyä. Erityisesti innostus oli kovaa Espoon kouluissa, jossa koppeja heiteltiin olan takaa. Toivottavasti ensi-vuonna saadaan lyötyä taas uudet ennätyslukemat tiskiin ja uusia kouluja mukaan kopittelemaan!

Tästä linkistä voit käydä katsomassa Etelä-Suomen koulujen kopittelutilastoja.




Helsingin ala-asteiden pesisturnaus

Sami Ritola
28.5.2009

Puna-Mustien järjstämässä Helsingin ala-asteiden koulupesisturnauksessa lyötiin palloa iloisessa ja reilussa hengessä kaikkiaan kuuden joukkueen voimin. Voittajaksi selviytyi Kalllion ala-aste.

Lue lisää Puna-Mustien kotisivuilta.




Koulupesiksen lopputurnaus

Sami Ritola
22.5.2009

Koulupesiksen Uudenmaan alueen ala-asteiden lopputurnaus järjestettiin Nurmijärvellä 19.5. Poikien mestaruuden vei Järvenpää, joka kukisti loppuottelussa Espoon niukasti juoksulla. Kolmanneksi turnauksessa selviytyi viime vuoden mestari Nurmijärvi.

Tyttöjen puolella voittajaksi selviytyi Espoon joukkue, Nurmijärven sijoittuessa toiseksi ja Järvenpään kolmanneksi. Seuraavassa turnaukset tulokset:

Tytöt
Nurmijärvi - Espoo 2 - 9
Espoo - Järvenpää 13 - 3
Järvenpää - Nurmijärvi 4 - 10

Pojat
Nurmijärvi - Espoo 6 - 11
Rajamäki - Järvenpää 0 - 27
Espoo - Järvenpää  4 - 10
Nurmijärvi - Rajamäki 19 - 2
Järvenpää - Nurmijärvi 22 - 1
Espoo - Rajamäki 8 - 0

Loppuottelu:  Järvenpää - Espoo 4 - 3



Lahden harrastepesissarjat

Sami Ritola
17.5.2009

Lahden kilpa- ja pelisarjojen sarjaohjelmat, säännöt ja yhteystiedot ovat julkaistu ja ne löytyvät erillisen kuntopesis osion alta. Kaiken kaikkiaan Lahdessa isketään sarjamuotoista kuntopesistä 11 joukkueen voimin.

Kausi käynnistyy 25.5 pelisarjan ottelulla Iitti-Metsäpesis. Kilpasarjan ensimmäiset ottelut pelataan heti seuraavana päivänä 26.5. Kuntopesiksen sivuilta voit seurata sarjan tuloksia ja sarjataulukon kehittymistä.




Koulupesiksen lopputurnaus

Sami Ritola
15.5.2009

Etelä-Suomen alakoulujen pesäpalloherruus ratkaistaan tyttö- ja poikajunioreiden osalta Nurmijärven Rajamäen keskustan kentillä tiistaina 19.5. klo 09:00 alkaen.

Turnauksen ottelut pelataan sekä hiekkakentällä, että tekonurmella naisten rajoilla sekä tenavapallolla. Järjestelyistä vastaa Nurmijärven Maila. Tervetuloa paikalle seuraamaan otteluita!

Otteluohjelma ja tulokset löytyy myöhemmin koulupesiksen alasivustoilta.




Alueen Itä-Länsi ottelut

Sami Ritola
13.5.2009

Etelä-Suomen aluesarjojen itä-länsi otteluiden järjestävät seurat ja paikkakunnat ovat selvillä kaikissa ikäluokissa. Uutena järjestäjänä Keravan Pesis-Juniorit saa järjestelyvastuun E- ikäisten Itä-Länsi otteluista Keravalla lauantaina 29.8.

D- ikäisten Itä-Lännen järjestäjänä toimii Kinnarin Pesis 2006 Järvenpäästä ja tapahtuman ajankohta on lauantaina 5.9. C- ikäisten Itä-Lännen näyttämönä toimii Vihti ja sen ajankohta on sunnuntai 6.9 ja järjestävänä seurana Vihdin Pallo.

Itä-Länsi joukkueet kasataan totuttuun tapaan aluesarjojen joukkueiden pelaajista ja osallistumisoikeus on lähtökohtaisesti sekä kilpa-, että pelisarjan joukkueille. Etelän Pesis valitsee itä-länsi pelinjohtajat ja ne julkaistaan myöhemmin kesällä.




Tuomarien yhteystiedot

Sami Ritola
10.5.2009

Etelä-Suomen alueen tuomarien yhteystiedot ovat julkaistu ja ne löytyvät tuomaritoiminnan ala-otsikon alta. Tuomarilistalla on vain ne tuomarit, joilla on lisenssi kunnossa ja näin ollen listaa tullaan päivittämään.

Uutena tuomaritasona Etelä-Suomessa lanseerattu G- koulutustason tuomarit toimivat pääsääntöisesti vain oman seuransa aluesarjojen pesätuomaritehtävissä. Tämä kannattaa huomioida mahdollisissa seurojen ja joukkueiden yhteydenotoissa.




Superpesiksen HKI- ottelu

Sami Ritola
7.5.2009

Superpesiskausi 2009 käynnistyy Helsingissä Finnair Stadiumin nurmella, jossa mittaa toisistaan ottavat Sotkamon Jymy ja Etelä-Suomen miespesäpalloilun lippulaiva Hyvinkään Tahko.

Ottelu pelataan tiistaina 12.5 ja se alkaa klo 18:30. Paikalle toivotaan sankoin joukoin alueen pesäpalloihmisiä kannustamaan suosikkinsa voittoon ja nauttimaan pesäpalloviihteestä.

Otteluun on vapaa pääsy alueen seurojen junioriopelaajille, jotka ovat pukeutuneet seuran peli- tai verryttelyasuun!




Miljoonia koppeja

Sami Ritola
6.5.2009

Alakoulujen 1-6 luokkien oppilaille suunnattu miljoonia koppeja kisa on saanut erinomaisen suosion myös Etelä-Suomessa. Tässä kisassa oppilaat eivät kisaa keskenään vaan koppien määrä syntyy luokan yhteisen tekemisen tuloksena.

Etelä-Suomen alueelta on tällä hetkellä ilmoittautunut 4196 oppilaista. Erityisesti kiinnostus on ollut kovaa Espoossa, josta mukaan on ilmoittautunut yhteensä 10 koulua 3089 oppilaan voimin.

Lisätietoja miljoonia koppeja kisailusta löydät kätevästi tästä linkistä.




Suurleirin valmistelut täydessä tohinassa

Sami Ritola
4.5.2009

Tulevan kauden Etelä-Suomen suurimman pesäpallotapahtuman Suurleirin järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa ja mukaan on ilmoittautunut jo 108 joukkuetta ympäri Suomea. Paikat sekä peli-, että kilpasarjassa ovat täyttyneet nopeaan tahtiin, mutta mukaan mahtuu vielä.

Leirin suojelijana tulee toimimaan kansanedustaja ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Leirin kummipelaajana toimii vuoden 2007 miespelaaja ja moninkertainen lyöjäkuningas Simo Eerikäinen Hyvinkään Tahkosta.




Tuomariohjelmat verkossa

Sami Ritola
29.4.2009

Etelä-Suomen alueen liitonsarjojen tuomariohjelmat on julkaistu ja ne löytyvät tuomaritoiminnan alta kohdasta EP tuomariohjelma. Listoja tullaan päivittämään tarpeen mukaan kauden kuluessa, joten kannattaa tarkkailla listaa mahdollisten muutoksien varalta.

Tuomarien yhteystiedot julkaistaan myöhemmin, kun tuomarien lisenssitilanne alkaa olla kunnossa.




Aluesarjat vauhtiin

Sami Ritola
27.4.2009

Tänään se sitten taas alkaa, nimittäin Etelä-Suomen aluesarjojen pelikausi 2009. Sarja käynnistyy kahdella junioreiden ottelulla, joista F- ikäisissä pelataan Keravalla ja C- ikäisissä Riihimäellä.

Kauden aikana tullaan pelaamaan satoja otteluita ja otteluita pelataan käytännössä päivittäin. Otteluiden ja sarjataulukoiden edistymistä voit totuttuun tapaan seurata näiltä sivuilta lähes reaali-ajassa.




G- tuomaritaso

Sami Ritola
26.4.2009

Kausi 2009 tuo tullessaan uuden tuomaritason Etelän Pesiksen aluesarjoihin. G- koulutustaso mahdollistaa yli 18- vuotiaan aikuistuomarin toimimisen kaikissa Etelän Pesiksen aluesarjojen pesätuomaritehtävissä.

G- koulutustilaisuudet pitävät sisällään perussääntöjen lisäksi pesätuomaritehtävien läpikäyntiä. Koulutuksista vastaavat pääsääntöisesti seurojen tuomarivastaavat. G- koulutustason tuomareita ei velvoiteta hankkimaan lisenssiä, ja näin ollen vakuutusvelvoitteen hoitamisen hoitaa jokainen tuomari itsenäisesti.

Huomattavaa on myös, että G- tason tuomari ei voi siis näin ollen toimia liitonsarjojen tuomaritehtävissä tai aluesarjojen peli- tai syöttötuomarin toimessa.




Yli-ikäisyysluvat

Sami Ritola
25.4.2009

Kauden 2009 Etelän Pesiksen aluesarjojen yli-ikäisyys luvat ovat käsitelty ja poikkeusluvat löytyvät kilpailutoiminnan alta erillisestä tiedostosta. Tiedostoa tullaan päivittimään tarpeen mukaan jatkossa.

Kaikki alueen yli-ikäisyys luvat tulee olla anottuna ennen sarjakauden alkua. Tapauskohtaisesti anomuksia käsitellään myös kauden aikana.




Käytännön tuomarikoulutusta

Sami Ritola
22.4.2009

Etelän Pesis järjestää tuomarikoulutustilaisuuden Helsingissä, Meilahden pesäpallostadionilla lauantaina 25.4. klo 12:00 - 15:00. Tilaisuudessa EI istuta luokassa nenät sääntökirjassa, vaan mennään ulos kentälle harjoittelemaan asioita käytännössä.

Mukaan tarvitaan oppimishalua, kirjoitusvälineet ja säänmukainen varustus! Aiempaa tuomarikokemusta ei tarvitse olla, mutta siitä ei myöskään ole haitaksi.

Pääkouluttajana toimii maakunnan tuomarikouluttaja ja A-tason tuomari Kalle Hietanen.




Tuomaritoiminnan kuulumisia

Sami Ritola
18.4.2009

Kauden 2009 tuomaripalkkiot ja tuomarikorttien hinnat ovat julkaistu Etelän Pesiksen verkkosivuilla tuomaritoiminnan alla. Sekä tuomarikorttien hinnat, että tuomaripalkkiot noudattavat suurinpiirtein samaa tasoa kuin kaudella 2008.

Alueen liitonsarjaotteluiden tuomariohjelmat julkaistaan myös lähipäivinä ja ne tulevat löytymään totuttuun tapaan päivitettynä Etelän Pesiksen verkkosivuilta. Sama pätee myös tuomarien yhteystietoihin, jotka ovat valmistumassa hyvää vauhtia.




Aluesarjojen sarjaohjelmat

Sami Ritola
10.4.2009

Tulevan pelikauden aikuisten- ja nuorten Etelä-Suomen aluesarjojen sarjaohjelmat ovat julkaistu poislukien F- ikäisten ohjelmat, jotka valmistunevat lähiaikoina. Ohjelmat löytyvät kilpailutoiminnan alaotsikon alta, kohdasta sarjataulukot.

Kausi 2009 käynnistyy toden teolla maanantaina 27.4 kahdella C- ja D- ikäisten ottelulla, jotka pelataan Keravalla ja Riihimäellä.




Tuomarikoulutusta

Sami Ritola
9.4.2009

Etelän Pesis järjestää tuomarikoulutustilaisuuden Järvenpäässä, Kinnarin pesäpallostadionilla lauantaina 18.4. klo 12:00 - 15:00. Tilaisuudessa EI istuta luokassa nenät sääntökirjassa, vaan mennään ulos kentälle harjoittelemaan asioita käytännössä.

Mukaan tarvitaan oppimishalua, kirjoitusvälineet ja säänmukainen varustus! Aiempaa tuomarikokemusta ei tarvitse olla, mutta siitä ei myöskään ole haitaksi.

Pääkouluttajana toimii maakunnan tuomarikouluttaja ja A-tason tuomari Kalle Hietanen.




Teemakoulutuspäivä 18.4 Järvenpäässä

Sami Ritola
3.4.2009

Etelän Pesis järjestää alueensa E-, D- ja C- ikäisten joukkueiden valmentajille ja pelinjohtajille teemakoulutuspäivän, jossa keskitytään mm. kesäharjoitteluun, liiketaitoon ja peluuttamiseen sarjakauden kuluessa.

Koulutus järjestään Järvenpäässä 18.4 ja kouluttajina toimivat mm. Mikko Pirhonen, Jari Luopa ja Jari Levänen.

Koulutuksen hinta on 20 euroa osallistujalta ja se sisältää ruokailun ja aamukahvit. Mukaan koulutukseen otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 25 osallistujaa alueen jäsenseuroista. Ilmoittaminen tapahtuu joko jäsensivujen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen sami.ritola(ät)etelanpesis.fi 15.4. mennessä.




Maakuntasarjojen sarjaohjelmat

Sami Ritola
17.3.2009

Maakuntasarjojen etelä-lohkon sarjaohjelmat ovat julkaistu ja ne löytyvät kilpailutoiminnan alta. Maakuntasarjojen ensimmäinen ottelu avataan naispainotteisesti, sillä 17.5 pelattavassa ottelussa kohtaavat Vipa II - Roihu II.

Nopeat linkit: miesten sarjaohjelma ja naisten sarjaohjelma




Etelän Pesiksen kevätkokous

Sami Ritola
17.3.2009

Etelän Pesiksen sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Hyvinkäällä ravintola Harlekiinin tiloissa osoitteessa: Kauppatori 1, Hyvinkää tiistaina 31.3 klo 18:00 alkaen.

Tervetuloa kokoukseen!




Aluesarjailmoittautumiset päätökseen

Sami Ritola
9.3.2009

Etelän Pesiksen sarjailmoittautumiset ovat päättyneet ja pelipäivien sovitteleminen kalentereihin on alkanut jo hyvää vauhtia. Kaiken kaikkiaan joukkueita ilmoittautui sarjaan 121 kappaletta, mikä tarkoittaa sitä, että pl. G- ikäiset juniorit sarjatoimintaa on joka ikäluokassa.

Perinteinen aluesarjajoukkueiden sarjapalaveri järjestetään Hyvinkään Rantasipissä 26.3 klo 18 alkaen. Aiemmasta poiketen tilaisuuteen toivotaan paikalle uusia tai hieman kokemattomampia joukkueenjohtajia tai valmentajia. Materiaali tilaisuudesta toimitetaan kaikille joukkueille.

Sarjapalaveriin sitovat ilmoittautumiset sähköpostitse sami.ritola(ät)etelanpesis.fi sunnuntaihin 22.3 mennessä.




Häme,- Satakunta, V-S alueleirit

Sami Ritola
9.3.2009

Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueleiri järjestetään Ulvilassa 5.-7.6.2009. Leirille voivat osallistua kaikki ikäluokat G- ikäisistä D- ikäisiin tyttö- ja poikajunioreihin.

Lisätietoa leiristä saatavissa leirin kotisivuilta tästä linkistä.




JPVT- koulutuksen II- osio

Sami Ritola
1.3.2009

Etelän Pesis järjestää JPVT- koulutuksen II- osion koulutuksen Vihdissä 14.3 ja Helsingin Vuosaaressa 21.3. Koulutukset on ensisijaisesti tarkoitettu syksyn JPVT- ryhmille, mutta tarvittaessa muitakin mahtuu.

Ilmoittautumiset 2008 Syksyn ryhmien ulkopuolelta pikaisesti sähköpostiosoitteeseen sami.ritola(ät)etelanpesis.fi




Vihti ja Lohja vahvasti Suurleirissä mukana

Sami Ritola
26.2.2009

Vihdin kunta ja Pesäpalloliitto allekirjoittivat ensi heinäkuun Harjun Suurleiriä koskevan yhteistyösopimuksen keskiviikkona. Vastaavanlainen sopimus allekirjoitettiin Lohjan Kaupungin kanssa jo Tammikuussa. Sopimuksella Vihdin kunta sekä Lohjan kaupunki antavat tarvittavat pelikentät ja koulujen tilat maksutta valtakunnallisen D- ikäisten junioreiden leirin käyttöön.

Leirivalmistelut ovat hyvässä vauhdissa. Seuraava iso merkkipaalu on 1.3. alkava leiri-ilmoittautuminen.

Lue lisää tästä linkistä sopimuksen allekirjoittamistilaisuudesta.




Kirjurikoulutusta Hyvinkäällä ja Helsingissä

Sami Ritola
21.2.2009

Etelän Pesis järjestää kirjurikoulutusta Hyvinkäällä Rantasipin tiloissa (Härkävehmaankatu 4) 24.3 klo 17:30 alkaen ja Helsingissä Stoa:n tiloissa (Turunlinnantie 1) 27.3 klo 18:00 alkaen.

Kouluttajana Hyvinkään tilaisuudessa toimii Henna Backberg ja Helsingissä Tytti Salminen. Tilaisuuksissa käydään läpi nk. pieni- ja isopöytäkirja.




Alueleirit 2009

Sami Ritola
9.2.2009

Mikä olisikaan mukavampi tapa aloittaa kesä kuin osallistua Etelä-Suomen D- ja E- ikäisten alueleirille Vihdissä ja Espoossa. Hyvänä tasonmittauksena joukkueille kauden alussa toimiva ja hyvää fiilistä tarjoava alueleirien ilmoittautuminen on käynnissä..

Tällä hetkellä joukkueita leireille on ilmoittautunut 31. Paikkoja on rajoitettu määrä tarjolla, joten nyt on hyvä aika varmistaa osallistumisensa..

Lisätietoja ja ilmoittautumisikkuna löytyy tästä linkistä.




Aluesarjailmoittautuminen käynnistyy

Sami Ritola
1.2.2009

Kauden 2009 Etelän Pesiksen kilpa- ja pelisarjoihin ilmoittautuminen on alkanut 1.2 kestäen aina Helmikuun loppuun asti. Ilmoittautumisten tilannetta voidaan tänäkin vuonna seurata reaaliajassa kilpailutoiminnan ala-otsikon alta.

Sarjoihin ilmoittautumisen voit suorittaa kätevästi täyttämällä tästä linkistä löytyvän lomakkeen tiedot huolellisesti.




Maakuntasarjat 2009

Sami Ritola
28.1.2009

Maakuntasarjan lohkojaot ja sarjajärjestelmät kaudelle 2009 on julkaistu. Etelä-lohkossa tulee pelaamaan naisten- ja miesten puolella 12 joukkuetta ympäri aluetta.

Valtakunnallisesti miesten maakuntasarjasta nousee kahdeksan joukkuetta suomensarjaan kaudeksi 2010. Naisten puolella tie ylöspäin Ykköspesikseen aukeaa neljälle joukkueelle. Naisten etelä-lohkon voittajaa kohtaa keskilohkon voittajan nousukarsinnassa.

Lue lisää joukkueista ja sarjajärjestelmistä tästä linkistä. Maakuntasarjan etelä-lohkon kaikki joukkueet löydät myös tästä linkistä.




C- ikäisten training camp jatkuu

Sami Ritola
27.1.2009

C- ikäisten training camp leirityspäivät jatkuvat toisella kokoontumisella Sunnuntaina 8.2 Vihdissä. Toisessa kohtaamisessa pääpaino tulee olemaan sisä- ja ulkopeliharjoitteissa sekä liiketaidossa, alueemme parhaiden kouluttajien vetämänä.

TRC2 leirille valittiin yhteensä 36 C- ikäistä tyttö- ja poikajunioria alueelta. Seuraava kohtaaminen tullaan järjestämään Hyvinkäällä maaliskuun lopussa.




Etelän Pesiksen johtokunnan vastuut

Sami Ritola
22.1.2009

Etelän Pesiksen johtokunnan järjestäytymiskokouksen yhteydessä yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Esa Lehtiranta. Kauden 2009 vastuu-alueet löydät yhteystiedot osion alta.




Wilson Pesiscamp

Sami Ritola
16.1.2009

40 innokasta urheilijaa ja 10 valmentajaa kohtasivat Pajulahden urheiluopistolla 29.12.-31.12.2008. Wilsonin Training campilla harjoiteltiin monipuolisesti pesäpallon eri osa-alueita Mikko Hylkilän, Riitta Holapan, Miikka Matikan, Mikko Pirhosen ja Niina Rinkisen johdolla.

Lue lisää tapahtumista tästä linkistä.




Lukkarikoulutusta

Sami Ritola
14.1.2009

Etelän Pesis järjestää lukkarikoulutusta Hyvinkäällä alueensa junioripelaajille. Koulutuksia järjestetään nuoremmille lukkareille (G-, F- ja E- ikäiset) lauantaina 31.1, sunnuntaina 1.2 sekä lauantaina 7.2. Osallistujat tullaan jakamaan näihin ryhmiin tasaisesti.

D- ja C- ikäisten lukkarikoulutus järjestetään sunnuntaina 1.2 kahdessa erillisessä ryhmässä.

Tilaisuuksien pääkouluttajana toimii Jari Levänen Hyvinkään Tahkosta, joka on toiminut itse mm. mestaruussarjatason lukkarina sekä useiden lukkareiden kouluttajana.

Ilmoittautuminen tapahtuu Etelän Pesiksen jäsensivustojen kautta tai vaihtoehtoisesti voit ilmoittautua osoitteeseen sami.ritola(ät)etelanpesis.fi.

Paikat täytetetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja viimeinen mahdollinen ilmoittautumispäivä on 23.1.




PML- koulutus 7.2. Nurmjärvellä

Sami Ritola
13.1.2009

Etelän Pesis järjestää PML- koulutuksen Nurmijärven Yhteiskoulun tiloissa Nurmijärvellä lauantaina 7.2 klo 09- alkaen. Tilaisuuden pääkouluttajana toimii Marita Huikari ja koulutus on suunnattu valmentajaksi aikoville ja pelaajien vanhemmille.

Koulutus sisältää luentoja lapsen kehitysvaiheet huomioivasta liikunnasta, käytännön harjoituksia lapsen monipuolisesta liikunnasta ja on pohjana myöhemmin opetettaville lajitaidoille. Varsinaista lajitaitojen opettamista kurssi ei siis sisällä.

Tarkempi aikataulu lähetetään myöhemmin ilmoittautuneille. Kurssi maksaa 50 euroa koulutettavaa kohden.

Sitovat ilmoittautumiset koulutukseen 25.1.2009 mennessä joko Etelän Pesiksen jäsensivujen kautta tai vaihtoehtoisesti sähköpostilla sami.ritola(ät)etelanpesis.fi tai puh. 040-5606078.

Osallistujapaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.




Lukkaricamp

Sami Ritola
9.1.2009

Pajulahden urheiluopisto järjestää yhdessä Amer Sports Suomi Oy:n, Etelän Pesiksen ja Suomen Pesäpalloliiton kanssa Wilsonin lukkaricampin 6.-8.3.2009. Leirille ovat tervetulleita kaikki E–D -ikäiset tytöt ja pojat.

Lukkaricampillä käydään läpi fyysisiä harjoituksia, harjaannutetaan taktista osaamista ja opetellaan perustekniikoita. Tarjolla on erinomainen oppimistapahtuma lautasen äärellä viihtyville, huippulukkareiden johdolla tietenkin.

Lukkaricampin hinta on 109 euroa. Paketti sisältää Wilsonin tuotteen, valmennuksen, oheisohjelmat, majoituksen, liikunta- ja luentotilojen käytön, täysihoitoruokailut sekä materiaalit.

Wilsonin lukkaricampille on vielä muutamia vapaita paikkoja, joita voi kysellä Pajulahden urheiluopiston myyntipalvelusta: Sari Eloranta, p. (03) 885 5204 tai Pasi Puroaho, p. (03) 885 5201.