Pesiskoulurehtori

Pesisrehtorikoulutus antaa seuralle eväät laadukkaan ja toimivan pesiskoulutoiminnan järjestämiseen, johon lasten vanhempien on turvallista tuoda lapsensa. Koulutuksessa käydään läpi mm. monipuolisen liikunnan ja lasten kanssa toimimisen sekä luonnollisesti myös pesäpallon harjoitusmalleja.

Koulutus sisältää PML- koulutuksen osuudet laajasti, joten pesisrehtoritutkinnon omaava henkilö omaa PML- tutkinnon pätevyyden.

Miksi

  • Lisää harrastajia seuralle
  • Laatua seuran junioritoimintaan
  • Työvälineet ja materiaalit pesiskoulun järjestämiseen
  • Uusia ideoita muilta toimintaa järjestäviltä
  • Koulutettuja ohjaajia seuroihin
  • Kenelle

  • Uusille pesiskoulutoiminnan aloittaville seuroille tai tahoille
  • Aiemmin pesiskoulutoimintaa järjestäneille seuroille tai tahoille
  • Koulutuksessa aiemmin mukana olleille seuroille, jos tietojen päivittäminen katsotaan tarpeelliseksi esimerkiksi henkilövaihdosten takia
  • Koulutukseen osallistuvat ja sen suorittaneet saavat käyttöönsä Pesäpalloliiton laatutunnuksen.