Etelän Pesis

Etelän Pesis on Etelä-Suomen alueen pesäpallon maakuntayhdistys, jonka virallinen toiminta alkoi kaudella 2006. Etelän Pesis syntyi Suur-Helsingin Pesiksen ja Etelä-Suomen Pesiksen toimintojen yhdistymisen seurauksena.

Yhdistyksen tarkoituksena on kansallispelimme pesäpallon ja vastaavanlaisen lyömäpalloilun edistäminen, kehittäminen ja valvominen, kilpailu-, nuoriso- ja kuntoliikuntatoiminnan harjoittaminen sekä toimiminen mainittuja toimintoja harjoittavien jäsentensä alueellisena yhdyselimenä.

Alueyhdistyksen toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet.

Etelän Pesis toimii tiivissä yhteistyössä jäsenseurojensa, Suomen Pesäpalloliiton, Nuorisopesiksen ja lähimaakuntayhdistysten kanssa.

Seuraavassa muutamia tunnuslukuja ja tilastoituja lukuja kaudelta 2007 alueemme jäsenseuroista.

- 134 kilpasarjajoukkuetta (alue- ja maakuntasarjat)
- 2026 lisensoitua pelaajaa tai tuomaria
- 366 virallista tuomaria
- 30 jäsenseuraa

Lisäksi Etelän Pesiksen kilpasarjoissa pelaa joukkueita Hämeen- sekä Päijät-Hämeen alueelta ja alue avustaa myös lähialueita tuomaritoiminnan saralla.


Yleiset tiedostot

NimiKokoPäiväys
toimintasuunnitelma_2006.doc
5580813.06.08
etelanpesiksen_saannot.doc
3891213.06.08
toimintasuunnitelma_2007.doc
5632013.06.08
toimintasuunnitelma_2008.doc
6092813.06.08